TUSOVKA FEST 2017

 

Kevään myötä saapuu myös Tusovka kaupunkiin. Jo 18 vuotta helsinkiläisiä ja pääkaupungin vieraita ilahduttanut Tusovka-festivaali kruunaa toukokuun ensimmäisen viikon tarjoamalla monipuolisen katsauksen ajankohtaista ja ajatonta populäärimusiikkia Itäisiltä naapureiltamme. Luvassa myös mielenkiintoisia animaatioelokuvia, ruokakulttuuria ja toukokuun lämpöä!

Lauantaina Kulttuuriareena Gloriassa kuullaan raikkaita naisääniä Kiovasta, kun illan avaa energinen ja persoonallinen trio Panivalkova. Kokeneempaa kaartia sen sijaan edustaa Santtu Karhu & Talvisovat Karjalasta. Karjalankielisen folkrockin nestori ja alullepanija ei ole juuri vieraillut tällä vuosikymmenellä Helsingissä, mutta nyt jyrähtää senkin edestä! Lauantain pääesiintyjänä nähdään elävät legendat Pietarista, Kirpichi, jotka juhlistavat Suomen-vierailullaan jo hieman yli 20-vuotista uraansa.

Festivaalin kumpanakin päivänä päästään nauttimaan DJ Hemin maailmoja ja entisen Neuvostoliiton alueita syleilevästä levymusiikista sekä lahjakkaitten moskovalaisohjaajien Elizaveta Skvortsovan ja Dina Velikovskajan animaatioelokuvista. Lisäksi luvassa on muun muassa slaavilainen pop-up ravintola.

 

LA 6.5. Kulttuuriareena Gloria Klo 20:00-02:00 K-18 

KIRPICHI (RU)
Santtu Karhu & Talvisovat (RU)
Panivalkova (UA)
DJ Hem

Elizaveta Skvortsovan animaatioita.

Liput 17,50 € ovelta(+ narikka 2,50 €).

Enakkoliput 2 päivää/ 20€ (sis. narikan): https://holvi.com/shop/tusovka/