Eero Raittinen & Hustle Fuzz – Eeron elpee-kiertue

 

Hustle Fuzz ja Eero Raittinen toteuttavat marraskuussa 2016 harvinaislaatuisien konserttikiertueen juhlistaakseen Eero Raittisen debyyttisooloalbumin Eeron Elpeen uusintajulkaisua.

Suomalaisen kevyen musiikin keskiössä jo kuudella vuosikymmenellä vaikuttanut Eero Raittinen on todellinen elävä legenda. Vuonna 1960 alkaneen uransa aikana hän on vaikuttanut lukuisissa merkittävissä yhtyeissä mm. The Boys, The Sounds ja Tasavallan Presidentti, ja on täten ehtinyt kaikkeen aina iskelmästä progressiiviseen rockiin. Tämän rytmimusiikin ”grand old manin” sydän on kuitenkin aina sykkinyt bluesille ja muulle mustalle rytmimusiikille, josta kumpusi myös hänen ensimmäinen sooloalbuminsa, vuonna 1970 julkaistu Eeron Elpee.

Svart-records julkaisee lokakuussa uusintapainoksen tästä aikojen saatossa yhdeksi Suomen kalleimmaksi ja arvostetuimmaksi keräilyharvinaisuudeksi nousseesta LP:stä, jota pidetään  ensimmäisenä vakavasti otettavana mustan musiikin albumina Suomessa. Levyllä soittivat aikansa kovimmat muusikot aina Albert Järvisestä Jukka Toloseen ja Eero Koivistoisesta Junnu Aaltoseen.

Näihin isoihin musiikillisiin saappaisiin astuu kotibilejazzin sanansaattajaksi itsensä ristinyt Hustle Fuzz, jonka kriitikoiden ylistämä debyyttialbumi Hustle Time julkaistiin Pori Jazzeilla 2014. Hustle Fuzz on tehnyt yhteiskonsertteja Eero Raittisen kanssa eri puolella Suomea vuodesta 2015 lähtien ja julkaissut yhteisen singlen Twerkie Jerkie Dance syyskuussa 2015.

Vahvan yhtyesoiton ja visuaalisuuden ympärille rakentuva, eri sukupolvet musiikillisesti yhdistävä konserttisarja jatkaa hienosti Eeron ja Hustle Fuzzin yhteistyötä ja tuo Eeron Elpeen ajattomasti svengaavan ohjelmiston vuoteen 2016.

Eero Raittinen – laulu

Juho Hurskainen – saksofoni

Jussi Reunamäki – Hammond

Henri Jokinen – kitara

Seppo Kylänpää – basso

Severi Koivusalo – rummut

 

www.facebook.com/hustlefuzz

www.hustlefuzz.com
https://www.youtube.com/watch?v=XO0SpJSAqyI

https://www.youtube.com/watch?v=d8PtCo7nnr8

http://www.hs.fi/arviot/levy/a1405399317519

https://open.spotify.com/artist/64Y44cEJG5pn6C14wwtJ6r