COVENANT (SWE), TEN AFTER DAWN

Dark Helsinki ylpeänä esittää: Covenant konsertoi Helsingissä huhtikuussa 2017 uuden ”Blinding Dark” albumin kiertueen merkeissä!

Covenant on ruotsalainen EBM-yhtye joka perustettiin vuonna 1992. Covenant on nimi joka ilmentää erityisen vahvaa sitoutumista, mahtipontisuutta ja verisiteitäkin vahvempaa sidettä. Nimenä ”Covenant”, raamatullisine sävyineen, oli kenties hieman liian kunnianhimoinen laumalle etelä-ruotsalaisia teinejä alkeellisien musavehkeittensä kanssa, mutta vuosien kuluessa se alkoi sopia heille vallan mainiosti. Imitoiko taide tässä sitten reaalielämää vai päinvastoin, joka tapauksessa tämän ryhmän kutsumanimi kuvaa heitä mainiosti bändinä ja summaa heidän näkemyksensä elektornisesta musiikissa jossa maisemia maalataan isollakin pensselillä.

Covenant -The Binding Dark – Julkaistiin 4. marraskuuta 2016
”Elämme synkkiä ja hämmentäviä aikoja ja Covenant kirjoitti uusimman albuminsa näistä lähtökohdista. Maailmassa mistä on loppunut järki täytyy opetella näkemään uudelleen ja ”Blinding Dark” on sitkeän sielun ylistys tälle. Se on dystooppisten, armottomien sielunvarjojen musiikkia, joita kaikki eivät halua kohdata silmästä silmään. Tällä levyllä katsellaan sisäänpäin pikemminkn kylmän inhon kuin raivoavan vihan vallassa, kuulaan kauniina sen jälkeen kun kaikki toivo on menetetty.
Levyllä kuullaan yhtye joka kieltäytyy takertumasta vääriin kuvitelmiin kiva hymy naamalla. Pistetään silmät kiinni ja katsotaan mitä näkyy”. (Joakim Montelius)

Aiemmin triona toiminut bändi on nyt myös nelihenkinen, eikä ole kuulostanut yhtä keskittyneeltä ja osuvalta sitten legendaarisen ”Sequencer” albuminsa jälkeen joka ilmestyi 22 vuotta sitten. Nyt ei seilata kuitenkaan nostalgian vesissä vaan suoraan kohti tulevaisuuden synkkiä vesiä taakse katsomatta.

Tervetuloa tyhjiöön.

Special Guests: Ten After Dawn.
Ten After Dawn on Helsinkiläinen Electro/ Darkpop yhtye joka yhdistelee tyylissään tummasävyistä syntikkapoppia tarttuviin melodioihin ja industrialrock vaikutteisiin.

+ Dead Souls Gathering’s DJ:t

Liput enn. alk. 22,00€, ovelta 24,00€


 

English

Dark Helsinki proudly presents: Covenant is coming back to Helsinki in April to present their brand new album “The Blinding Dark”!!!

Covenant is an electronic band officially formed in 1992 in Helsingborg, Sweden. Covenant is a name that implies extraordinary commitment, a certain grandiosity, and a bond stronger than blood. As a name, Covenant—with its biblical overtones—was perhaps a bit ambitious for an upstart band of teenagers from southern Sweden armed with rudimentary electronics, but it ended up being extraordinarily fitting. Whether or not life subsequently imitated art or art subsequently imitated life is debatable, either way the band’s moniker ended up perfectly summing up the vision, grandeur, and brotherhood that is the band itself.

Covenant – The Blinding Dark. The release date is the 4th of November 2016

”We live in dark, confusing times and Covenant wrote an album about how that makes them feel. In a world that’s stopped making sense, we need to learn how to see in the dark and ”The Blinding Dark” is a triumphant embrace of the strength and resilience of the soul. It’s the dystopian, unforgiving music of the reflective shadows we all carry within us, but often lack the courage to take a good look at. It’s implosive instead of explosive, fueled by cold fury rather than a roaring fire, as beautiful as a collapsed star”. (Joakim Montelius)

”The Blinding Dark” will make you feel the outrage and the sorrow of a band that refuses to smooth things over, put on a brave face and reach for false hopes. It’s staring into the darkness with eyes wide shut.

It’s also a new chapter for Covenant. The trio that became a quintet hasn’t sounded this focused and so on target since the legendary album ”Sequencer” 22 years ago. But there is nothing nostalgic about ”The Blinding Dark”. It steers like an unstoppable Nautilus through the black waters, straight towards the future, never looking back.

Welcome to the void.

Special Guests: Ten After Dawn + Dead Souls Gathering’s DJ:s

Advance tickets from 22,00€, at door 24,00€