Metkan Speksi 2017 toi Disneyn satumaailman Glorialle

Metropolian ammattikorkeakouluopiskelijoiden järjestämän speksin viides ja viimeinen näytös starttasi Glorialla tänään 11. huhtikuuta.

Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa amk-speksi vei yleisön Disney-elokuvista tuttuihin maisemiin. Peter Panin ja kumppanien lisäksi lavalla nähtiin muun muassa sekä Liisa Ihmemaassa -elokuvasta että Lumikistakin tuttuja hahmoja. Luvassa oli spekseille tuttuun tapaan niin omstart-huutojen täyttämiä näytelmäkohtauksia kuin bändin säestämiä lauluosuuksia.

Kokonaisuutena Metkan Mikä Mikä-Mikä Mikä Maa? -speksinäytelmä tarjosi alusta loppuun maittavaa hupia koko katsomolle. Suuret kiitokset kaikille osallistuneille!

 

 

Ruotsalaisyhtye Covenant villitsi Glorian täyteen väkeä

Ruotsalaisyhtye Covenant soitti energisen konsertin Kulttuuriareena Glorialla 1. huhtikuuta.

Dark Helsingin järjestämä tapahtuma lähti käyntiin DJ-artistien viitoittamalla musiikilla. Tanssilämmittelyjen jälkeen lavan korkkasi haltuunsa kotimainen electro / darkpop-kokoonpano Ten After Dawn.

Viimeisetkin neliöt saatiin piakkoin täytettyä, kun lavalle asteli tapahtuman pääesiintyjä, Covenant. Alkujaan vuonna 1992 perustetulta EBM-yhtyeeltä nähtiin uusi albumi viime marraskuussa. Uudenkarheasta tuotannosta päästiin siis nauttimaan useammankin kappaleen edestä.

TuKY-Speksi 2017 viihdytti Glorialla koko salin täydeltä

Turun kauppakorkealaisten suunnittelema ja toteuttama musikaalishow TuKY-Speksi saapui jälleen Glorialle 24. maaliskuuta.

Kolmisen tuntia kestäneen Keinoja kaihtamatta -teatterimusikaalin aikana nähtiin niin upeita näyttelijäsuorituksia kuin musiikin säestämiä, koreografialtaan näyttäviä tanssiosuuksiakin.

Myös yleisöstä kaikuneet omstart-huudot pitivät huolen, että esityksestä irtosi koko salin täydeltä naurua aiheuttavaa improvisointia.

 

 

 

Helsingin Lääkiksen Speksi 2017 käynnistyi Glorialla räiskyvissä tunnelmissa

Helsingin Lääkiksen Kätketty-teatterimusikaalin ensi-ilta starttasi Glorialla 14. maaliskuuta.

Järjestyksessään 30. lääkiksen speksi tarjosi yleisölleen viihdykkään annoksen Helsingin lääketieteen opiskelijoiden suunnittelemaa ja toteuttamaa komediaa reilun kolmen tunnin edestä. Näyttelemisen lisäksi mukana kuultiin tietenkin bändin itsensä soittamaa musiikkia huikeiden tanssiesitysten siivittäminä. Kuultiinpa yleisöstä myös pari omstart-huutoa, jonka kaikuessa näyttelijät esittivät juuri esittämänsä kohtauksen toistamiseen, joskin uudella, improvisoidulla tyylillä.

Kyseessä oli kaikin puolin erittäin taidokas ja monipuolinen esitys, joka ei varmasti jättänyt koko salin täyttäneessä yleisössä ketään kylmäksi. Tästä onkin hyvä jatkaa seuraavien näytösten pariin!

 

HELSINKI BURLESQUE FESTIVAL 2017 PÄÄTÖSBILEIDEN TUNNELMA OLI UNOHTUMATON!!!

HELSINKI BURLESQUE FESTIVAL päätti syntisen hilpeän matkansa kaupungin kuplivimpiin juhliin.

Bettie Blackheartin &  Frank Doggensteinin järjestämä festivaali on onnistunut kymmenen vuotisen uransa aikana viihdyttämään ja punastuttamaan kansaa jokaisella kerralla.

Kauniilla ja intohimoisilla esityksillä mentiin tänäänkin! Esiintyjät laittoivat glitterin pöllyämään glorian lavalla toinen toistaan upeammilla koreografioilla.

Tunnelmasta saattoi tuntea niin haikeuden kuin rakkauden! Kiitoksia näistä vuosista! Tänään mentiin kuin viimeistä päivää! 😉

HELSINKI BURLESQUE FESTIVAL 2017 RÄJÄHTI KÄYNTIIN!!!

Tänään Gloriassa nautittiin Burlesque festivaalien ensimmäisen päivän riemusta!

Tunnelma oli kuuma, kun upeat esiintyjät astuivat vuoroin estraadille.

Viettelevän illan  juonsivat Raija & Scotty The blue Bunny.

Huumava ilta toi talon täyteen burlequen ystäviä!

Kaksi päiväiset festivaalit nostavat fiiliksen kattoon!

 

 

Salsa Borealis Gloriassa 26.2.2017

Pääkaupunkiseudun salsan ystävien yhdistys Salsa Borealis järjesti vuosikokouksen Gloriassa viime sunnuntaina. Kokouksen jälkeen rytmikäs musiikki villitsi ihmiset tanssimaan, kun lavalle nousivat SonsOnsoN, Bayron El Elegido & The Rawest sekä Escuela del Son solistinaan Raciel Lopez.

Lisää kuvia tapahtumasta

Ranskalaista renessanssia huokuva Versailles keräsi Glorian täyteen yleisöä

Kymmenvuotispäiviään juhlistavan Euroopankiertueen aikana myös Suomeen palannut japanilaisbändi Versailles otti Glorian haltuunsa 27. tammikuuta.

Reilut kaksi tuntia kestänyt keikka ei jättänyt ketään kylmäksi. Yhtyeeltä saatiin kuulla niin vanhaa alkuaikojen tuotantoa kuin myös viime syyskuussa julkaistulle The Greatest Hits 2007-2016 -kokoelmalevylle sisältyviä uutuuskappaleita.

Nähdyn perusteella viime vuonna tauolta palannut Versailles todisti olevansa yhä täysissä voimissaan. Ilmeistä päätellen samaa mieltä tuntui olevan konsertin jälkeen narikan kautta pois suuntaava yleisökin.