Gloria tukemassa musiikkivideokulttuuria

Glorian porukka teki keväällä musiikkivideota nuorelle lupaavalle artistille King Arturille.

Yhdessä Arturin kanssa ideoita pyöriteltiin ja saatiin visio tanssijasta mustavalkoisessa maailmassa.

Musavideo oli samalla hyvä mahdollisuus saada uusia työntekijöitä hitsautumaan tehokkaaksi porukaksi.

Kuvauksia tehtiin kahtena päivänä. Ensimmäinen kuvauspäivä meni helpohkojen otosten parissa kuvaten sivuprofiilikuvia. Seuraavana päivänä alettiinkin sitten räiskimään, nimittäin maalia.

Tanssija Sanna Hoangille ei välttämättä ollut mieluisin yllätys kuulla joutuvansa tanssimaan lattiaa vasten muiden heitellessä mustaa lateksimaalia päälle.

Lopputulos oli kuitenkin juuri toivotunlainen ja maalikin lähti yllättävän helposti pois iholta. Viime viikolla video näki viimein päivänvalon.

Katsokaa itse ja leijailkaa hetki kanssamme valojen ja varjojen keskellä.