Tapahtuma kaukaiselta galaksilta

Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna Gloriassa siirryttiin sci-fi-maailmaan Hoth Conin merkeissä. Star Wars-teemainen conitapahtuma järjestettiin nyt kolmatta kertaa ja paikalla oli jos jonkinlaista erikoisesti pukeutunutta elokuvasarjan fania. Tapahtuman ohjelmistoon kuului esimerkiksi cosplaykilpailu sekä molempien kunniavieraiden Q&A-tilaisuudet.
Yleisölle oli nähtävillä myös taidennäyttely, jossa oli useita, upeita Star Wars- sci-fi- ja sarjakuvateemaisia teoksia.

Tapahtumassa kunniavieraina olivat tänä vuonna Star Warsissa Oolaa ja Greedoa näytelleet Femi Taylor ja Paul Blake. Molemmat näyttelijät tapasivat faneja ja jakoivat nimikirjoituksia koko tapahtuman ajan.

Lisää kuvia tapahtumasta voit käydä katsomassa täällä!

PYKÄLÄN SPEX 2017: KARTELLIN ENSI-ILTA

Spex on täällä taas! Pykälän 21. Spex käsittelee Meksikossa yli vuosikymmenen kestänyttä huumesotaa musikaalisin ja humoristisin keinoin.

28.11.2017 järjestetty ensi-ilta oli onnistunut kaikin puolin. Loppuunmyydyn salin tunnelma oli loistava ja hymy nousi jokaisen näyttelijän ja katsojan kasvoille.

Speksissä yleisö voi ottaa osaa esitykseen huutamalla lavalle ”Omstart!” ja huudon perään tarkentavia ideoita siitä, mitä haluaisi näyttämöllä tapahtuvan, jolloin näyttelijä toista repliikkinsä yleisön toiveiden mukaan.

Sinulla on mahdollisuus nähdä tämä humoristinen Kartelli teatteriesitys kulttuuriareena Gloriassa vielä:

Ma 4.12.2017
Ti 5.12.2017
Pe 8.12.2017

Sibelius-lukion Bändimaraton (LIVE)

Tänään Glorian lavalla 50 bändiä!
Laitoimme live-kameran päälle 🙂

Ai, mitkä bändit?

18:00 Kirjaimellisesti
18:05 Saarinen & Presidentti
18:12 Jussi Kamala
18:17 Blowin´Jazz
18:22 Ryt-Mi-Niin-Ku
18:39 Kaljakone
18:55 PunaQueeni

19:00 Queen Of Helsinki
19:12 Gal Pals
19:17 Beyond The Oceans & Lauri Lilja
19:22 Sibis Youth 
19:27 Lievä Pettyminen Automaattiin
19:32 Uuden Milleniumin Sankarit
19:37 Köyhä Aristokraatti
19:42 Haamu ekr.
19:46 Hyvä yritys
19:58 Firebreather

20:03 New Age Traditionalists
20:07 Moonwalkers
20:12 Jore
20:16 Leevi och Läraren
20:21 No Care
20:26 Priya ja Punaluut
20:31 Sons of Costello
20:35 Trio Kossy Vissy
20:41 Hannan bändi
20:53 6-piece Blues Band
20:58 Rauhalliseen sunnuntaiajeluun

21:03 Family of God
21:08 Pancake Breakfast
21:13 Cool boys
21:17 Queens on Fire
21:29 Akseli manner big Band
21:34 Cats
21:39 Get It?
21:51 Villen jazzmaanantai
21:56 McThomas’

22:08 AB OY MÖLJÖKKI LTD
22:13 Buutieintzels
22:25 Villen Jazz ti 2
22:37 EKI
22:41 Double More
22:53 Ottaisin yhden pulloviestin jäillä kiitos
22:58 Hot & Strong

23:10 Herran vuosi, tiikerin vuosi
23:15 Päästä irti
23:20 PLATONIUM
23:25 Puff
23:30 Nuoriherra Lintula yhtyeineen

Maratonin tavoiteaika on 5h35min, mutta saas nähdä miten käy…

Riia tutkii illan ohjelmaa.

Goottimeininkiä Glorialla

Lauantaina 23.9 Glorialla juhlittiin synkemmissä tunnelmissa Dark Helsingin tapahtuman myötä. Lavalla nähtiin kaikkiaan kolme bändiä.

Näistä ensimmäisenä tunnelmaa nostatti kotimainen Kuroshio, jonka jälkeen oli vuorossa virolainen Forgotten Sunrise. Saksalainen In Strict Confidence, joka oli tapahtuman pääesiintyjä, puristi viimeisetkin hikipisarat irti tummanpuhuvasta yleisöstään.

Yleisössä nähtiin paljon mielenkiintoisia gootti-tyylin edustajia sekä upeita asukokonaisuuksia. Moni innostui myös esittelemään tanssitaitojaan musiikin tahtiin illan edetessä. Katso lisää kuvia tapahtumasta täältä!

Gloria on palannut lomalta astetta tapahtumarikkaammissa merkeissä

Kulttuuriareena Glorian ovet avautuivat jälleen elokuun alussa. Eikä aikakaan, kun myös talon aikataulu alkoi jälleen täyttymään tapahtumista.

Tähän mennessä Gloria on ehtinyt heti lomalta paluun jälkeen palvella monia alan järjestäjiä sekä olemaan monen tapahtuman majapaikkana, joista mainittakoon muun muassa Suomen aasialaisia yhteen saattanut Little Asia in Helsinki kuin kaupunkifestivaali ARTGOES KAPAKKA.

Tänään talomme ohjelmistoa on tähdittänyt EF:n järjestämät bileet, joiden kohderyhmänä ovat järjestön kielimatkoilla olleet nuoret. Koko salin täyttämässä tapahtumassa esiintyi myös kotimainen rap-muusikko Aste, jonka vetämä keikka tarjosi kuuntelijoilleen niin aristin uudempaa tuotantoa kuin vanhempiakin listahittejä.

 

 

Helsinkiin Little Asia tai Chinatown?

 

Aasialaisella kulttuurilla on pitkät perinteet Suomessa ja se voi vuosi vuodelta yhä vahvemmin. Aasialaisia on ollut täällä aina, tarina kertoo että jo yli 100-vuotta sitten lähes 3000 kiinalaista vankia oli rakentamassa Suomenlinnaa, ja nykyisin jokaikisessä kadunkulmassa keskustasta lähiöön voikin nähdä palan Aasiaa. Sushia, kiinalaista, thaimaalaista, korealaista, vietnamilaista ja kaikkea muuta, aasialainen ruokakulttuuri on tuhansia vuosia vanha ja Street food -rekat ja Michelin-tason ravintolatkin ammentavat trendinsä sieltä. Backpackereistä pakettimatkaajiin, matkakohteeksi suomalaiselle valikoituu usein Aasia ja sen mielenkiintoiset maat. Samoin musiikki, aasialainen elämäntapa sekä muoti vaikuttaa urbaaniin katukulttuuriin jatkuvasti, KPop ja JPop -musiikilla on iso skene Suomessa, unohtamatta tietenkään kännyköistä pursuavaa elektronista maailmaa, kuten viimeisin Pokemon-villitys on meille näyttänyt.

Eikä tietenkään pelkästään perinteiset ravintolat sekä ruokakaupat vaan ennenkaikkea ihmiset rakentavat kaupunkikulttuuria. Aasialaiset sekä Aasialaistaustaiset suomalaiset ja nuoret ovat iso osa urbaania helsinkiläistä elämää.

Vuosi sitten järjestettiin ensimmäinen Little Asia in Helsinki, joka keräsi aasialaisesta kulttuurista kiinnostuneita ihmisiä, sekä aasialais-suomalaisia nuoria, muusikoita ja tanssijoita yhteisen tapahtuman äärelle.

Monissa suurkaupungeissa on oma Little Asia taikka Chinatown ja artistien hauskana haaveena olisi joku päivä saada Helsinkiinkin oma fyysinen Little Asia, jossa voisi kokea aasialaista kulttuuria ja se varmasti lisäisi Helsingin vetovoimaa myös kansainvälisesti. Esimerkiksi Kalliossa on jo todella elävä kaupunkikulttuuri ja siellä sijaitsee satoja erilaisia aasialaisia ravintoloita sekä lähikauppoja. Kallioon voisi helposti saada Little Asian, ei tarvitsisi muuta kuin tehdä pieni holvikaari jonkin kadun ylle ja muutamassa vuodessa paikalle kerääntyisi alan yrittäjiä pilvin pimein. Turismin kannalta pelkkä Little Asia -kaarikin olisi kuin lottovoitto, sillä sen edessä kävisi itsensä kuvauttamassa varmasti todella moni Helsigissä vierailija.

Ei voi olla överi kallista rakentaa yksi kaarisysteemi
Ei voi olla överi kallista rakentaa yksi kaarisysteemi, nyt kaupunginvaltuusto hereille

Ja näin keskiviikkona 16.8. järjestetäänkin kulttuuriareena Gloriassa Little Asia In Helsinki -tapahtuma jo toista kertaa! Tapahtuma on täysin ilmainen.
Lisää tietoa tapahtumasta löytyy Glorian sivuilta ja facebook-eventistä.

 


Kirjoitus on alunperin julkaistu sneakers.fi -blogissa 8.8.2017

Lähdemme

Siinä se kuukausi vierähti!

Me kesätyöntekijät saimme homman purkkiin ja purkin hyllylle. Sinne se ei kuitenkaan jää, vaan tuotostamme voi tulla katsomaan 24.8 Taiteiden yönä, Lapinlahden mielisairaalan auditorioon!

Fiilikset projektista ovat todella hyvät, vaikkakin tänään alkava loma on kyllä tullut tarpeeseen. Pääsimme kokemaan ja tutkimaan niin montaa asiaa, että niissä riittää hautomista koko loppu lomaksi. Kaikki meni siis niin sanotusti parhain päin, ja haluamme vielä kiittää Glorian mahtavaa työporukkaa! 🙂

 

– Oona ja Syksy

Täällä ollaan!

Me olemme Glorian kesätyöntekijät Oona ja Syksy, eikä parempaa kesätyöpaikkaa voisi toivoa!

Moni ystävä on kysellyt meiltä ”Mitä oikein teette siellä?”, ja siihen kysymykseen on aina yhtä vaikea vastata.  Tähän asti olemme saaneet hartiamme kipeäksi kameran kantamisesta, suunnitelleet päämme puhki ja päässeet Glorian jännittävään tunnelmaan pintaa syvemmälle. Emme silti ole vajonneet pohjamutiin 😉

Tulimme tänne tekemään lyhytelokuvaa. Meillä on kuukausi aikaa suunnitella, kuvata, ohjata, editoida ja viimeistellä teos. Vastaan on tullut esteitä, mutta niistä on selvitty lyömällä viisaat päämme yhteen. Elokuva on hyvässä liikkeessä ja me emme malta pysyä paikallamme.

Ensimmäisenä työpäivänä saimme anonyymien nuorten kirjoittaman listan asioista, joista he eivät puhu. Tämän listan ja omien kokemuksiemme pohjalta lähdimme rakentamaan raameja tähän projektiin. Suunnittelu pomppasi hyvin käyntiin, ja viikon päästä olimmekin jo ensimmäisissä kuvauksissa. Tänään vuorossa seuraavat.

Emme varmastikaan olisi näin pitkällä ilman mahtavia mentoreitamme, Jakea, Tiksua, Jussia, Riinaa ja Riiaa. Kiitos heille!

 

Mutta pystymmekö me oikeasti luomaan tämän taideinstallaation määräaikaan mennessä?

Se jää meidän kaikkien nähtäväksi ;O…

– S&O

Crush & Jay – Winners of the Day:)

K-POP WORLD FESTIVAL – Suomen semifinaalit pidettiin Glorialla 27. toukokuuta.

Erittäin tasaväkiseltä tuntuneesta kilpailusta selvisi lopulta voittajiksi tanssiryhmä CRUSH sekä laulaja JAY.

Kulttuuriareena Glorian väki toivottaa suuret onnittelut niin voittajille kuin kaikille semifinaaliinkin osallistuneille!

CRUSH

Crush on tanssiryhmä, joka koostuu niin vanhoista kpop-covereiden tekijöistä kuin myös täysin uusista kasvoista. Yhteinen into k-poppia kohtaan veti kaikki kuusi esiintyjää yhteenhuolimatta erilaisista tanssitaustoista.  ”Pitkien treenien ja uurastuksen jälkeen olemme muodostaneet omanlaisen ryhmähengen, joka tekeekin Crushista ainutlaatuisen tiimin.”

JAY

”Music and dancing has always been my heart and soul. I love singing and I sing almost all the time at home, mostly k-pop. Singing on the stage is awesome, as well as performing in front of audience.

Extrat Xpress Eventsin facebook-sivuilta.

 

Metkan Speksi 2017 toi Disneyn satumaailman Glorialle

Metropolian ammattikorkeakouluopiskelijoiden järjestämän speksin viides ja viimeinen näytös starttasi Glorialla tänään 11. huhtikuuta.

Suomen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa amk-speksi vei yleisön Disney-elokuvista tuttuihin maisemiin. Peter Panin ja kumppanien lisäksi lavalla nähtiin muun muassa sekä Liisa Ihmemaassa -elokuvasta että Lumikistakin tuttuja hahmoja. Luvassa oli spekseille tuttuun tapaan niin omstart-huutojen täyttämiä näytelmäkohtauksia kuin bändin säestämiä lauluosuuksia.

Kokonaisuutena Metkan Mikä Mikä-Mikä Mikä Maa? -speksinäytelmä tarjosi alusta loppuun maittavaa hupia koko katsomolle. Suuret kiitokset kaikille osallistuneille!