Keppihevosten SM-kilpailu 2016!

Tämä oli monelle meistä täysin uusi laji, mutta olimme super innoissamme tästä tapahtumasta! Sunnuntai oli täynnä positiivisuutta ja innokasta hyppelyä. Päätimme perustaa Gloriatallin!

Tässä pientä näyttöä:

Remembering Shota 13.12.2015 @gloriahelsinki

Pidimme tänään muistotilaisuuden Shota Yokoyamatalle, joka menehtyi aivohalvaukseen 30.11.2015.                                                              Shota on soittanut nuorena kitaraa useaissa bändeissä, josta sitten siirtyi rakentamaan itselleen uraa tuottajana ja säveltäjänä. Parhaiten tunsimme Shotan Adams yhtyeestä, jonka piti esiintyä Gloriassa tänään sunnuntaina.

Tänään paikalle saapui muistamaan Shotaa enemmän ihmisiä, kuin osasimme ikinä odottaa. Kuuntelimme Adams tuotantoa ja sytytimme kynttilötä Shotalle. Otamme syvästi osaa ja toivotamme voimia Shotan perheelle.

lava, joka jäi tyhjäksi tänään.

lava, joka jäi tyhjäksi tänään.

ruusu Shotalle sytytimme kynttilöitä

HOTH CON 22.11.2015 GLORIASSA

Juhlitaan yhdessä uutta, joulukuussa ilmestyvää FORCE AWAKENS – Star Wars elokuvaa!
Tule ja tsekkaa hämmästyttävä fanien tekemä elokuva “The Twelve Parsec Stare”, pelaa demopelejä suositusta X-wing pelistä. Osallistu suureen ” BATTLE FOR HOTH ” teemaiseen pöytäpeliin.
Paikalla on myös lavaste- ja pukunäyttö, Vintage Star Wars lelunäyttely, Cos-Play kilpailu.
Osallistu puku-, lavaste- ja fani elokuvapaneeleihin.
Tämä on loistava tilaisuus tehdä uniikkeja jouluostoksia!

Käy tsekkaamassa myös HOTH CONin virallinen nettisivu TÄSTÄ!

Käy keskustelua ja ole ajantasalla tapahtuman aikatauluista FACEBOOKISSA !!!

Saadaksesi HOTH CON EARLY BIRD- TARJOUS LIPPUSI: käy HOTH CONin virallisilla nettisivuilla, valitse lippusi ylempää, jatka kassalle ja valitse STORE PICKUP/NOUTO KAUPASTA. Jolloin lippusi valmiiksi odottaa noutajaansa.
LIPUT VOI NOUTAA MA-LA KLO 12:00-18:00 välisellä ajalla HEAD HUNTER STORESTA.
He myös postittavat liput kotiisi, mikäli valitset POST/POSTI.

A FAMILY FRIENDLY day to celebrate the coming FORCE AWAKENS – STAR WARS movie!

Come and check out the amazing fan made movie “”The Twelve Parsec Stare”. Play demo games of the popular X-wing game. Participate in a huge “BATTLE FOR HOTH” themed table top game.
There will also be a prop and costume display, Star Wars Comics exhibition, Herederos del Imperio (a photography book about Star Wars in real life) display, Star Wars Comics panel.
LIGHT SABRE fighting demos, and classes, vintage STAR WARS toy exhibition, cosplay competition, FREE face-painting!
You can also participate in Costume, prop, and Fan film panels. This is a magnificent chance to do some unique  Christmas shopping…!!

Check out HOTH CON official page from HERE!

Participate in conversation and keep you’re self posted on FACEBOOK!

To book your HOTH CON EARLY BIRD OFFER TICKETS: simply go to HEAD HUNTERS STORE official page and choose the tickets you want above,
go to checkout and choose STORE  PICKUP.
They will then get your tickets, ready for collection.
TICKETS MAY BE COLLECTED MON-SAT 12:00 – 18:00
Alternatively they can mail those to you, if you choose the POST option.

12165476_10153649585216800_1189093372_o

Lunafly 13.9.2015

13.9. Lunafly saapui keikalle Helsinkiin ja Glorialle. Keikka oli samalla heidän toisen Euroopan kiertueen päätöskonsertti.

 

Ennen konserttia pidettiin soundcheck jonne pääsivät vip ja premium lippujen haltijat. Konsertti alkoi hieman puoli kahdeksan jälkeen ja kesti noin 2 tuntia siitä eteenpäin. Illan aikana kuultiin ja nähtiin monta hienoa kappaletta livenä, Lunaflyn omaa tuotantoa ja monia cover kappaleita.  Ilta meni upeasti ja kaikilla oli todella hauskaa.  Kiertueen järjestäjän Kanzen Musicin sanoin Lunaflyn konsertin näkeminen ei ollut niille ketkä haluavat nähdä vain kpop ryhmän lavalla, he ovat enemmän. Lunafly on kaikenkaikkiaan todella upea live bändi.  Yleisö lauloi niin kovaa kuin kurkusta lähti ja taputti ja heilutti käsiään biisien tahtiin.  Konsertti kruunautui encoreen jonka aikana yleisö nosti faniprojektin kiitos kyltit ylös ja viimeinen biisi Can I Kiss You lähti soimaan. Konsertin jälkeen pidettiin meet & greet jonne pääsivät vip lippujen haltijat.

 

Samana iltana pääsimme myös tekemään Lunaflyn kanssa haastattelun. Haastattelu sujui upeasti, puhetta riitti ja naurettiinkin. Ohessa haastattelu joka heidän kanssaan tehtiin.

 

Indie Fest

WHOA! Mikä ilta!!!!

Sons of suns, Bastu ja Retro station.. Kaikki samana iltana, samalla lavalla! Huikeeta menoa! On tanssittu ja laulettu mukana. Jos jäi Indie Fest näkemättä, niin vielä ehdit lauantaina Tavastialle. Ainakin Sons of Suns esiintyvät klo:15.15… Sinne siis tanssimaan ja kaikki frendit mukaan! 😀

Harmittaa että silloin kun itse olin nuori ei tällaisia keikkoja järjestetty… Silloin ei paljon mitään muutakaa järjestetty… Joten kannustan nuoria käymään mahdollisimman paljon keikoilla ja tukea meidän kotimaisia bändejä.. Varsinkin nuoria bändejä. We are all they’ve got! <3

sons of suns

Sons Of Suns

bastu

Bastu

 

retro station

Retro Station

 

Terveisiä Miamista!

Pojat lähti Tallinnaan… Minä Miamiin. Ei paha diili. Tosiaan joka suunnassa maailmaa on Music Week-tapahtumia and I hit the jackpot! Miamissa on parhaillaan +34 astetta lämmintä ja musiikki soi joka puolella. Kadut vilisee turisteja ja opiskelijoita, Spring Break is on! 🙂 Tänään alkaa mega huippu Ultra music festival, joka on suurin tapahtumista. Ilmasto ei paljon suomen hiostavasta heinäkuusta eroa. Yhtä kosteeta… Mutta onneksi on lämmintä. Tehtiin road trip Key Westiin, harmi että lähes koko ajan istuttiin autossa, ja ainoa paikka missä pääsin jaloittelee oli hautausmaa… 😀 Mun kaverit tykkäs hyvää kun noin tunnin verran pakotin metsästämään Hemingwayn hautaa…We never found it.. 🙁 Nyt lähden aamu-uinnille ja sitten ULTRAAAAN!!! 😀 Laitan teille mahdollisimman nopeasti kuvia ultrasta 😀

Cheers!

2015-03-26 20.40.25 2015-03-26 18.47.19 2015-03-26 18.50.15 2015-03-26 18.20.09

 

Miamiin!

Nyt on Trash Fest juhlittu ja olipahan viikonloppu. Paljon bändejä, paljon asiakkaita, paljon hauskoja muistoja. Omalla tavalla meillä on helpottunut olo, että nämä olivat viimeiset Trash Festit suomessa… Mutta toisaalta meille tulee kamalan ikävä Trash Familyä. Ollaanhan me jo pitkään tehty töitä yhdessä ja hauskaa on aina ollut, vaikka kiire ja stressi painaa näin ison tapahtuman järjestämisessä. Kuvia tapahtumasta voi fiilistellä täältä: https://www.facebook.com/MariahledPhotography?fref=ts

Mutta asiaan! Maria (meidän mediatiimiläinen) lähtee miamiin Ultra Music Festareille vakoilemaan, miten jenkeissä järjestetään festareita. Ulra Music Festival on ehkä yksi maailman suurimmista tanssitapahtumista. Maria toimii kierjeenvaihtajana siellä ja kertoo meille kaikki mehevät juorut ja salaisuudet ja tuo mukanaan uusia kokemuksia ja toimintatapoja. Toivotamme Marialle hyvää matkaa ja ylipäätänsä että hän tulisi myös takaisin tänne suomeen… Jee!

Glorian pimeä puoli

Täällä meillä Gloriassa tapahtuu välillä vähän kummia asioita. Paikoiltaan tippuvat taulut ja iltatyöläisten korviin kuuluvat äänet ovat täällä ihan arkipäivää mutta viimeaikaiset tapahtumat ovat herättäneet kauhua työntekijöissä.

Tarinoita on laidasta laitaan. Jotkut enemmän hämmentäviä kuin toiset. Mutta tässä on yksi tarina, jonka olemme valmiita jakamaan kanssanne.

 

Oli ihan tavallinen torstaipäivä. Kello oli vähän yli neljä iltapäivällä. Glorian henkilökunnalla oli juuri loppunut työt ja kaikki olivat lähtemässä kotiin paitsi yksi. Maria. Hän istui yksin yläkerran toimistossa, jonka seinän toisella puolella on Sali. Hän työskenteli kaikessa hiljaisuudessa ja rauhassa kunnes toimiston ulkopuolelta alkoi kuulua hämärää kolinaa. Maria kuuli äänet mutta oletti että kyseinen ääni tuli ilmastointiputkesta. Hetken kuluttua salista alkoi kuulua askelia, eikä ihan tavallisia askelia vaan lasten juoksuaskelia. Hämmentyneenä, tietäen että koko talossa ei useampaan tuntiin ole ollut ketään, hän päätti käydä tarkistamassa tilanteen.

Astuttuaan toimistosta ulos hän huomasi että kaikki valot olivat pimeenä paitsi toimiston valot jossa hän itse oli. Kauhuleffojen kasvattina hän ymmärsi heti että jokin tässä on kummallista. Samaan aikaan backstagelta kuului naurua ja puhetta ja tietäen että siellä sijaitsee ovi kadulle hän päätti mennä katsomaan kuka on tullut sisälle taloon. Hän käveli käytävällä joka on yhdistetty salin parveen ja vaikka salissa ei ollut yhtäkään valoa päällä, ovet parvelle olivat auki ja hän huomasi sivusilmällä parvella istuvan hahmon. Maria säikähti ja pysähtyi. Amerikkalaisista kauhuleffoista oppineena hän tietää että jos näitä lähtee tutkimaan niin kuolee varmasti, mutta ranskalaisista kauhuleffoista hän tietää että tutkit tai et niin kuolet jokatapauksessa. Joten hän päätti katsoa vielä kerran parvelle huomatakseen vaan että siellä ei ole ketään. Hän huokaisi syvään ja jatkoi matkaansa backstagelle.

Saavuttuaan backstagelle hän huomasi että siellä on aivan pimeätä eikä tiloissa ole ketään. Hän varmisti että ulkoovi on lukossa ja sinä hetkenä salista kuului taas lasten juoksuaskelia ja vaimeaa naurua. Tietäen että kyseistä ääntä ei voi tulla mistään muualta sillä meidän tilaa ympäröivät vain toimistot. Taikauskoisena hän päätti että nyt olisi hyvä aika antaa mahdollisten levottomien sielujen olla ja lähteä kotiin. Hän suuntasi, nopein askelein katsomatta parvelle, takaisin toimistoon, jolloin hän huomasi että käytävän valot ovat syttyneet valaisemaan tiloja. Kylmä hiki nousi hänen otsalleen ja hetken tuntui ihan siltä kuin hän olisi halvaantunut. Maria on kyllä kuullut tarinoita pommituksesta ja siinä kuolleista lapsista. Hän päätti kuitenkin olla turhaan panikoimatta sillä kaikelle on useimmiten hyvin järkevä selitys. Silti häntä askarrutti kysymys siitä että, jos talossa ei ole muita kuin hän olivatko kaikki kauhutarinat totta. Hän päätti jättää mysteerin selvittämättä.

Samalla hetkellä vessasta kuului oven kolahdus. Nyt hän oli aivan varma siitä että talossa oli joku ulkopuolinen ja päätti lähteä katsomaan kuka siellä oli. Astuttuaan vessan tiloihin häneen osui seinä tuoretta kukkaistuoksuista naisten hajuvettä. ”Kummallista”, ajatteli Maria. Vessassa on kolme koppia, joista vain yhden ovi oli kiinni. ”Hei?”, sanoi Maria tarkistaakseen onko vessassa ketään. Vastausta ei ikinä kuulunut. Maria päätti jättää asiat oman onnensa nojaan ja lähteä mahdollisimman nopeasti pois. Hän tuli takaisin toimistoon hakeakseen takkinsa ja laukkunsa. Samalla kun hän puki takkia ylleen, hän huomasi että editointikoneeseen kuuluvat piuhat olivat irrotettu. Miksi? Ei kukaan ole irrottanut kyseisiä piuhoja vuosiin. Joku on irroittanut ne sillä aikaan kun Maria oli käymässä backstagella.

Kylmä hiki alkoi nousta taas Marian otsalle. Jokin oli hassusti. Maria puki nopeasti päälle, nappasi laukkunsa ja sammutti valot toimistosta ja käytäviltä. Kävellen uloskäynnille hän katsoi vain lattiaan, jotta hänen mielikuvitus ei pääsisi valloilleen. Ennen kuin hän laittoi hälytyskoodin päälle, hän huudahti vielä kerran ”onko täällä ketään?”… Vastaukseksi hän sai vain ilmastointikoneen huminaa. Hälärit päälle ja nopeasti ulos. Maria ajatteli että kaikki oli vain hänen omaa mielikuvitusta. Mutta oliko? Seuraavana päivänä kun Maria saapui töihin, hän sai tietää että hälytyskoodi oli pois päältä ja kun aamuvuorolaiset tulivat töihin, kaikki Glorian valot olivat päällä. ”mutta minähän sammutin kaikki valot… ja laitoin hälärit päälle” sanoi Maria. ”Joo no ei voi mitään.. kaikki oli päällä” sanoi Emma. Aluksi kaikki luulivat että siivooja olisi käynyt aamulla ja jättänyt valot päälle ja luonnollisesti aamulla sammuttanut hälytyksen. Asia ei kuitenkaan ollut niin. Siivooja väittää tulleensa töihin hetken myöhemmin kuin aamuvuorolaiset ja hälytyskeskuksesta kävi ilmi ettei yhdenkään työntekijän koodi täsmää koodiin joka on sammuttanut hälytyksen. Itaseasiassa mitää koodia ei edes ollut. Hälärit vain menivät pois päältä.. Itsestään?  Kuka sytytti valot?  Kenelläkään ei ole vastauksia.


Tarinamme päättyy tähän. Mysteeri kuitenkin jatkuu. Oliko kaikki tämä oikeasti vain mielikuvitusta? Ja jos oli… Eikö ole kummallista että kaikkien työntekijöiden ”mielikuvitustarinat” täsmäävät keskenään? Eikö ole outoa ettei Gloriasta ole mitään historiallista tietoa ennen vuotta 1999? Hämärästi löytyy tietoa että Gloria on ollut vanha elokuvateatteri. Olemme kuluttaneet googlen loppuun, etsimässä vastauksia ja aivan turhaan. Sillä kukaan ei tiedä mitä Gloriassa on tapahtunut, vai tietääkö? Ja jos tietää… Miksi kukaan ei suostu puhumaan asiasta? Glorian mysteeri jää selvittämättä… Toistaiseksi.

 

Kuvaus: Eetu & Niila
Editointi: Niila & Aino
Äänet: Ami
Kirjoitus: Emma & Maria
Tarina / Koordinointi: Maria