Täällä ollaan!

Me olemme Glorian kesätyöntekijät Oona ja Syksy, eikä parempaa kesätyöpaikkaa voisi toivoa!

Moni ystävä on kysellyt meiltä ”Mitä oikein teette siellä?”, ja siihen kysymykseen on aina yhtä vaikea vastata.  Tähän asti olemme saaneet hartiamme kipeäksi kameran kantamisesta, suunnitelleet päämme puhki ja päässeet Glorian jännittävään tunnelmaan pintaa syvemmälle. Emme silti ole vajonneet pohjamutiin 😉

Tulimme tänne tekemään lyhytelokuvaa. Meillä on kuukausi aikaa suunnitella, kuvata, ohjata, editoida ja viimeistellä teos. Vastaan on tullut esteitä, mutta niistä on selvitty lyömällä viisaat päämme yhteen. Elokuva on hyvässä liikkeessä ja me emme malta pysyä paikallamme.

Ensimmäisenä työpäivänä saimme anonyymien nuorten kirjoittaman listan asioista, joista he eivät puhu. Tämän listan ja omien kokemuksiemme pohjalta lähdimme rakentamaan raameja tähän projektiin. Suunnittelu pomppasi hyvin käyntiin, ja viikon päästä olimmekin jo ensimmäisissä kuvauksissa. Tänään vuorossa seuraavat.

Emme varmastikaan olisi näin pitkällä ilman mahtavia mentoreitamme, Jakea, Tiksua, Jussia, Riinaa ja Riiaa. Kiitos heille!

 

Mutta pystymmekö me oikeasti luomaan tämän taideinstallaation määräaikaan mennessä?

Se jää meidän kaikkien nähtäväksi ;O…

– S&O

Videomapping – Mitä se on?

Gloriassa on meneillään kuusipäiväinen videomapping-kurssi.

Kurssille osallistuu koko Glorian mediatiimi sekä joukko muita kiinnostuneita. Opettajana toimii Aki Hirvilammi, projisoinnin ammattilainen. Kurssia on nyt takana viisi päivää.

Videomappingissa on kysymys siitä, että videotykkiä ja erityisiä ohjelmia käyttämällä tuotetaan kuvaa epäsäännöllisen muotoiselle ja usein kolmiulotteiselle pinnalle, kuten lavasteeseen tai vaikkapa DJ-pöydän pintaan. Videomapping on tällä hetkellä kovassa nousussa mm. musiikkiesityksissä, teatterissa ja mainosalalla.

Kurssin aluksi käytiin läpi teoriaa ja mm. eri ohjelmistoja parin päivän verran. Sitten siirryttiin tekemään käytännössä. Jokainen kurssilainen suunnitteli tietokoneella oman projisointipinnan. Sitten näistä pinnoista rakennettiin pahviset pienoismallit. Jokainen kehitti kolme visuaalia, jotka sitten heijastettiin pienoismalleihin.

Vielä on jäljellä yksi koulutuspäivä, jolloin on tarkoitus rakentaa isompi lavaste ja projisoida siihen.

Kurssilla on ollut innostunut tunnelma. On ollut hienoa päästä kokeilemaan tällaista tekemistä, josta monella ei ollut aiempaa kokemusta.

Video kertoo enemmän kuin sanat – tässä nähtävissä kurssilaisten aikaansaannoksia:

Glorian Ryhmäkoulutus

 

Keskiviikon 11.01 alkoi Glorian ryhmäkoulutus jossa kaikki Glorian työntekijät liittyi yhteen oppimaan Lavatekniikan perushommia.

Ensin kävimme läpi Valo, ääni ja Projisointipöydän perusohjeet sitä varten että jos joku työntekijä olisi sairastunut tai lomalla, olisi aina varatyöntekijä hoitelemassa tarvittavat duunit. Torstaina  opiskelimme ripustusten kestoa, ja miten ne tulevat vaikuttamaan lavaesitysten kulkuun. Löytyihän riitävästi ahkeruutta ja tiimityötä porukan välillä.

Oli tosi mielenkiintoista oppia uusia asioita media-alan eri aiheista mistä ei ehkä olisi tiennytkään oppia kaipaavansa. Toivottavasti Gloria tulee toistamaan näitä oppikursseja uudestaan.

Tulityökorttikoulutus

Gloriassa oli tulityökorttikoulutus henkilökunnalle. Tulityökorttia tarvitaan mentäessä esimerkiksi rakennustyömaalle töihin ja työtehtävissä, joihin sisältyy tulipalo riski. Esimerkiksi hitsaamisessa tai polttoleikkauksessa. Tulityökurssilla käsiteltiin tulen kanssa työskentelemisen  riskejä ja niiden ennaltaehkäisemistä. Kävimme myös läpi kuinka toimia tulipalon syttyessä. Kurssiin kuului alkusammutusharjoitus, jossa opeteltiin käyttämään jauhesammutinta ja sammutuspeitettä. Alkusammutus oli jännittävää, kun sai olla tekemisissä oikean tulen kanssa. Kurssi oli erittäin mielenkiintoinen ja hyödyllinen. Kaikki osallistujat pääsivät kurssin läpi. Tässä hieman tyylinäytteitä sammuttamisesta:

 

Puhe-Judo luento

Päivä alkoi juhlasalissa kello yhdeksältä aamulla puhe-judo nimisellä luennolla, joka tarkoittaa itsensä puolustamista ja toisen ihmisen rauhoittelua henkisesti. Puhe-judossa saimme paljon hyvää tietoa miten toimia oikein jos toinen ihminen tulee sanallisesti hyökkäämään kimppuun. Nyt siis meidän Glorialaisten on helpompi käsitellä tyhmiä riitatilanteita ja oman agression hallintaa työympäristössä, jos joku asia tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Opimme myös sen, että kannattaa mielummin kohdata riitatilanne tunteella eikä faktalla, koska silloin kuulemma syntyisi enemmän erimielisyyksiä. Kuulimme myös lyhyen pätkän esimerkki kuuntelu nauhasta miten erittäin kiukkuinen mummo tulee hyökkäämään sanallisesti liikennepoliisille ja poliisi yritti nauhassa parhaansa mukaan rauhoitella mummoa. Puhe-judo luento kesti ainakin yhteen asti päivään, mutta se oli sen arvoista. Puhe-judon jälkeen jatkoimme omia hommia työhuoneessa.