Vuosipäiviä ja livemusiikin loistoa!

7.4.2018 Gloriassa juhlittiin Sydän, sydän yhtyeen 15. vuotista taivalta.

Itse en ole perehtynyt kyseiseen yhtyeeseen, ja voin kertoa, että keikka oli mitä päräyttävin.

Jos et ole bändiä ikinä kuunnellut, mutta olisi mahdollisuus nähdä livenä, niin mene ja koe.

Sydän, sydäntä ennen lauteille astui Maustetytöt joka oli helvetin kova, varmasti tullaan kuulemaan ja näkemään jatkossakin.

Katsokaa nyt edes livetaltioinnit molemmilta bändeiltä!

Lunafly 13.9.2015

13.9. Lunafly saapui keikalle Helsinkiin ja Glorialle. Keikka oli samalla heidän toisen Euroopan kiertueen päätöskonsertti.

 

Ennen konserttia pidettiin soundcheck jonne pääsivät vip ja premium lippujen haltijat. Konsertti alkoi hieman puoli kahdeksan jälkeen ja kesti noin 2 tuntia siitä eteenpäin. Illan aikana kuultiin ja nähtiin monta hienoa kappaletta livenä, Lunaflyn omaa tuotantoa ja monia cover kappaleita.  Ilta meni upeasti ja kaikilla oli todella hauskaa.  Kiertueen järjestäjän Kanzen Musicin sanoin Lunaflyn konsertin näkeminen ei ollut niille ketkä haluavat nähdä vain kpop ryhmän lavalla, he ovat enemmän. Lunafly on kaikenkaikkiaan todella upea live bändi.  Yleisö lauloi niin kovaa kuin kurkusta lähti ja taputti ja heilutti käsiään biisien tahtiin.  Konsertti kruunautui encoreen jonka aikana yleisö nosti faniprojektin kiitos kyltit ylös ja viimeinen biisi Can I Kiss You lähti soimaan. Konsertin jälkeen pidettiin meet & greet jonne pääsivät vip lippujen haltijat.

 

Samana iltana pääsimme myös tekemään Lunaflyn kanssa haastattelun. Haastattelu sujui upeasti, puhetta riitti ja naurettiinkin. Ohessa haastattelu joka heidän kanssaan tehtiin.

 

Mitä kaikkea mahtuu yhteen iltaan

Paljon musiikkia… Alkuillasta konsertoitiin koulukiusaamista vastaan ja ennen puoltayötä yleisö vaihtui ja siirryttiin Etiopialaisen musiikin maailmaan. Tässä hieman tunnelmapaloja illalta.

Mudville 56 ja Anna Puu innoittivat yleisön rivitanssiin.

Anna fiiliksellä

Rebound

Jussi Syren & Groundbreakers

Francine

Jacky Gosee

Indie Fest

WHOA! Mikä ilta!!!!

Sons of suns, Bastu ja Retro station.. Kaikki samana iltana, samalla lavalla! Huikeeta menoa! On tanssittu ja laulettu mukana. Jos jäi Indie Fest näkemättä, niin vielä ehdit lauantaina Tavastialle. Ainakin Sons of Suns esiintyvät klo:15.15… Sinne siis tanssimaan ja kaikki frendit mukaan! 😀

Harmittaa että silloin kun itse olin nuori ei tällaisia keikkoja järjestetty… Silloin ei paljon mitään muutakaa järjestetty… Joten kannustan nuoria käymään mahdollisimman paljon keikoilla ja tukea meidän kotimaisia bändejä.. Varsinkin nuoria bändejä. We are all they’ve got! <3

sons of suns

Sons Of Suns

bastu

Bastu

 

retro station

Retro Station

 

Emme malta odottaa lauantaita!

Emme malta tosiaan, sillä lauantaina Glorian lavan valloittaa erikoinen Maria Gasolina! Maria Gasolina on vuonna 2001 perustettu suomalainen yhtye, joka esittää brasilialaista poppia suomeksi. Yhtyeellä on kolme pitkäsoittoa, “Se jokin” joka kuultiin vuonna 2006, “Mä olen sun” kuultiin vuonna 2008 ja “Aina uusi aalto” kuultiin vuonna 2010. Mä olen sun” -levyn singleraita ”Kaipuusamba” valittiin Radio Helsingin kuulijoiden vuoden 2008 kesähitiks! 🙂 Lokakuussa Maria Gasolina lähti valloittaa Brasiliaa keikoillaan ja arvatkaa kuka lähti kaveriksi… Paleface himself!

Sanotaan että mitä suurempi bändi, sitä kaoottisempi on meininki. Pakko sanoa että tämä on miltein täydellinen kokoonpano. Taneli Bruun & hänen tenorisaksofoni, Kalle Jokinen & kitara, Lissu Lehtimaja laulaa jasoittaa trumpettia, Mikko Neimo ylläpitää rytmin  rumpujen puikoissa, Matti Pekonen & hänen basso, Essi Pelkonenilahtaa meidät alttosaksofonilla, Aarne Riikonen piristää  lyömäsoittimilla ja Sanni Verkasalo laulaa ja soittaa huilua. Aikamoinen orkesteri kyseessä siis.

Jos et ole vielä tutustunut Maria Gasolina-yhtyeeseen, käy tsekkaa www.mariagasolina.net ja tule käymään lauantaina Gloriassa. Ovet aukeavat klo:20.00 ja enne Maria Gasolinan esitystä lavalle nousee Sekret Teknik joka tarjoilee yleisölle  tummanpuhuvaa syntetisaattoriseikkailuaan.

Tässä vielä pientä maistiaista tulevasta:

Musiikki ei kuole – Ääni & Wimma on taas täällä

Tänään Gloriassa kohtaavat nuoret ja nälkäiset yhtyeet. Ääni ja Vimma on muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen koonnut Glorian lavalle tulevaisuuden toivot. Gloria on mukana tekemässä livelähetystä Hattumedian sekä Helsingin, Vantaan ja Espoon nuorisoasiainkeskusten kanssa. Kolmen alkukarsinnan jälkeen on aika ratkaista kuka rokkaa tai poppaa vaiko kenties hiphoppaa koviten. Livelähetys Äänen ja Vimman finaalista alkaa kello 19:00. Äänen ja Vimman kautta on noussut monia tunnettuja nimiä vuosien saatossa Kemopetrolista Children of Bodomiin ja tämä vuosi tuskin tulee tekemään poikkeusta.

Annyeong!Party

K-poppi soi ja ihmiset tanssii kuin viimeistä päivää kun Annyeong Party valtaa Glorian. Annyeong Party on biletapahtuma jossa keskityttään eteläkorealaiseen poppimusiikkiin ja annetaan musiikin faneille tilaisuuden tanssia ja nauttia musiikista muuallakin kuin vain omassa kodissaan. Tänä vuonna Annyeong täyttää 5 vuotta ja tätä juhlitaan 13.12 ja tottakai paikkana Gloria.

Eka ryhmä

Unknown

pointzero

.Zero

Lavalla tänään nähtiin tanssiaryhmät Unknown, .Zero ja High Definition. Kaikki olivat aivan upeita ja fiilis korkealla. Meillä on suuri kunnia ilmoittaa että  High Definition lähtee Koreaan edustamaan Suomea. ! Mikä on aivan mahtavaa!! Toivotamme menestystä, mutta onhan se päivänselvää että High Definition vie ne kisat.

highdefinition2

High Definition

highdefinition

High Definition

Meininki on ollut mitä mahtavin koko illan ja sali on aivan täynnä iloisia bilettäjiä niinkuin tuosta allaolevasta instagram videosta huomaa. Eivät varmaan halua ikinä lopettaa.

 

Syksyssä on elämää

Gloria on startannut syksynsä vauhdilla. Talossa on nähty musiikkia ja tapahtumaa laidasta laitaan. Suomen ensimmäinen K-Pop keikka todistettiin 24.8.2014. LEDApple on viiden Etelä-Korealaisen nuoren miehen muodostama yhtye. Ensimmäiset jonottajat nähtiin ovella jo aamu seitsemältä ja aiemminkin olisi tulijoita riittänyt. Jouduttiin vanhempien toiveesta ohjeistamaan innokkaimpia olemaan leiriytymättä jo edelliseksi yöksi ovensuuhun. Koreasta kotoisin oleva musiikki on kerännyt vuosien varrella kotomaassammekin aktiivisen fanikannan ja tunnelma oli enemmän kuin odottava jo hyvissä ajoin. Etukäteen erikoislipun hankkineet pääsivät seuraamaan poikien soundcheckin ja vielä tapaamaan yhtyeen jäseniä ennen illan keikkaa. Kasvoilla oli nähtävissä liikutuksen kyyneleitä ja yleisö oli enemmän kuin haltioissaan. Moni pitänee tämän genren yhtyeitä täysin taustanauhojen varassa olevina malleina. Eipä pitäisi jos olisi ollut todistamassa poikia lavalla. Laulu ja soittotaidot olivat enemmän kuin kohdillaan. Kuultiinpa poikien jossain vaiheessa jammailevan keskenään ihan tyylipuhdasta classic rock-osastoakin. Kerettiin hetki juttelemaan mukavia poikien kanssa ja haastattelun sekä tunnelmaa illan keikalta voitte katsella tästä.

LED Apple juttuseurana ja lauteilla

 

Seuraavana viikonloppuna olikin sitten aika juhlia Glorian 15 -vuotista taivalta. Meillä duunareilla tuntuikin olevan täysi tohina läpi viikon saada kaikki viimehetken järjestelyt kohdilleen.

Perjantaina talon täytti useampi yhtye ja illan päätähtenä loisti ulkomaillakin pelin avausta viritellyt Satin Circus. Satin Circus oli jo edellisenä syksynä levyn julkkareillaan Gloriassa. Energinen ja mukaansa tempaava meininki on näiden kavereiden kohdalla taattu.

Haastattelussa Satin Circus

Elokuun viimeisenä lauantaina olikin sitten katujuhlien vuoro. Materiaalia tuli päivän aikana niin paljon että sitä riittää julkaistavaksi pitkälle syksyyn.

 

Glorian  katujuhlien tekniikka

Glorian katujuhlien kuvausryhmää

Tässä blogissa tullaan näkemään ja kuulemaan muutenkin kaikkea kivaa mitä täällä talossa tapahtuu. Viime viikonloppuna oltiinkin sitten taas jännän äärellä. Perjantaina nuorta rokkia ja tankotanssia samalla lavalla. Lauantaina J-Rock raikasi. Tässä ohimennen hieman esimakua miltä touhu näytti.

25

Rockin räimettä

17

Tankotanssin vauhtia

 

10

 

Palataan astialle hieman myöhemmin elävän kuvan tiimoilla. Nyt Glorian henkilökunta suuntaa aamulla yöksi Bengtsårin maisemiin suunnittelemaan tulevia kujeitaan. Takaisin tullaan kyllä jo keskiviikkona. Silloin illalla Glorian lavalle nousee Irina Björklund. Aikasta mahtavan kuuloista musiikkia luvassa. Tässä vielä Irinan upea ranskankielinen tulkinta Elämä on juhlaa-kappaleesta. Samuli Putron kappale on saanut uuden elämän. Kumpi sinulle kolisee paremmin? Tämän voit tulla itse todistamaan keskiviikkona.

Irina Björklund – La vie est une fête