Break SM 2016

breaksmkjk
Tänään kulttuuriareena Gloriassa kokoontuu kirjava sakki osaavia tanssijoita.
Biitit paukkuu ja lattialla vedetään maata myöten 🙂
Paikalle on saapunut jopa 400 ihmistä fiilistelemään menoa ja tunnelma onkin tiivis!
Tapahtuma on myös tuotu kotisohville saakka. Youtuben streamin kautta voi seurata tapahtumaa livenä!
Tästä löytyykin linkki kyseiseen streamiin!
https://www.youtube.com/watch?v=PQDOL6vhpNk

Oikeutta eläimille 20 vuotta!

 

Gloriassa vietettiin perjantaina 16.10 Oikeutta eläimille-hyväntekeväisyys tapahtumaa, jossa järjestö juhli 20-vuotista taivaltaan. Oikeutta eläimille järjestö on mukana vaikuttamassa eläinten puolesta mm. turkistarhaukseen, eläinkokeisiin, tehotuotantoon sekä eläinten käyttöön viihteen välineenä esim. sirkuksissa.

On hienoa kun Gloria saa olla mukana vaikuttamassa näin tärkeään asiaan eläinten hyväksi. Ilta piti sisällään mm. räp-ja hip hop musiikkia jota esittivät eri yhtyeet eläinten hyväksi. Esiintyjinä tapahtumassa mukana olivat JULMA H, MNTTT, Aivovuoto ja Yhdentekevää.  Alla haastattelu järjestön aktivistista Saila Kivelästä. Gloria loves animals <3

Lisää kuvia FLICKERISTÄ !!!

 

 

Break SM 7.12.2014

Meininki on mitä huikein! Elastinen on paikalla ja tunnelma on katossa! Etkö päässy mukaan? Katso LIVE-streami!

 

 

Jeffrey tanssi tiensä battlen SM

Gloriassa käytiin 20.9.2014 -21.9.2014  viikonloppuna battlen SM kilpailu. Tanssijoita asteli tanssilattialle ympäri Suomea. Kilpailu oli hyvin tiukka, josta  Jeffrey Kam tanssi tiensä voittoon.

Jeffre Kam tietää mitkä liikkeet johtivat voittoon, Gloriassa järjestettyyn battlen SM skabassa.  Nuorimies on 18-vuotias ja asuu Helsingissä.  Kam on kilpaillut battle skaboissa vuodesta 2006 lähtien.

Kamin vahvuudet ovat eteenpäin heitettävät voltit , ” Koska tahansa, kellon ajasta riippumatta, voin heittää voltteja” näin sanoo Kam.  Voitto tuntuu Kamista hyvältä ja muutamia mitalleita on hänellä kotona entuudestaan. Kamin edellinen voitto oli elokuussa 2014 on Urban kategoria-skabassa.

Battle SM kilpailu ovat onnistuneet ja kisat ovat menossa parempaan suuntaan.   ” Lapsetkin näkee mitä kaikkea tälläinen tanssi pitää sisällään” Kim kiteyttää. ”-Tärkeintä on osata haastaa toinen sillain sopivasti, muuten ei voita. Pitä osata luottaa omiin kykyihin, jotta voi voittaa tanssitaistelun.”

Suomen battle tuleivaisuus näyttää erittäin valoisalta ja tanssilattialle halukkaita riittää yhä enemmän.

Gloria ei ole vieras paikka Kamille ”Täällä on tullut käytyä ja kotoinen paikka onkin tämä Gloria”. -sanoo Kam.

Kiitoksia Glorialle  onnistuneista kisoista.

Onneksi olkoon Jeffrey Kam!

Onneksi olkoon Jeffrey Kam!

Battle SM kuvina. Kaksintaistelua tanssien.

Viime viikonloppuna  Gloriassa käytiin tiukka taisto battelajien suomenmestaruudesta.

Tapahtuman äärelle oli kokoontunut satoja ihmisiä ympäri Suomea.  Tanssikilpailut käytiin kaksintaisteluna yleisön keskellä. Katsojiin mahtui myös lapsia ja näin ollen voidaan olettaa lajin tulevaisuuden olevan turvattu!  Ilmoittautumisen jälkeen alkoi karsintakierros,  josta tanssijat karsiutuivat tuomareiden äänestyksen perusteella.

 

 

Battele skaban karsintakierroksella ei vauhtia puuttunut.

Battle skaban karsintakierroksella ei vauhtia puuttunut.

 

Juniorit breikkasivat kohti voittoa.

Juniorit breikkasivat kohti voittoa.

 

Juniorit ottivat mittaa toisistaan ryhmätanssin kera.

Juniorit ottivat mittaa toisistaan ryhmätanssin kera.

lattia ei riitä

Tanssilattia ei ole rajana

Tyylilajina popping ja asenteena pistä paremmaksi!

Tyylilajina popping ja asenteena pistä paremmaksi

Tiukka skaba, jo

Tiukka skaba, dance again

Kohti finaalia edettiin tuomareiden yhteistanssilla.

Kohti finaalia edettiin tuomareiden yhteistanssilla.

Finaalibattlet alkakoon!

Finaalibattlet alkakoon!

Hiotut liikkeet näkyivät tanssijoiden otsa hiestä.

Tervettä uhoa

Finaali ja voittaja

Onnea voittajille

MTV Push Helsinki

breakdance

Siinä se oli.

MTV Push. Glorian tekniikka oli innokkaasti auttamassa Nuorisoasiainkeskusta rakentamaan Narinkkatorilla päälavaa. Hoidimme myös äänet ja valaistuksen kuntoon, jotta tunnelma olisi ”juuri se oikea.” Lavalla nähtiin monia lahjakkaita nuoria. Oli räppiä, poppia, tanssia, sirkusta, grafitteja, ilmapalloja, hubbabubba-purkkainstallaatio ja jopa Helsinki kirjaston edustama paja, jossa pystyi nauhottaa oman DEMO-sinkun, jonka jälkeen  lähdettiin DJ-pajalle jossa ammatti DJ opetti sinkun miksaamisen livenä! How cool is that!

sirkusäijä

rudirok

Päivän juontajana oli aina yhtä hurmaava Rudi Rok, joka beatboxasi juhlakansan korkeisiin tunnelmiin. Paikalle saapui odotettua enemmän yleisöä (which is nice), toivottavasti kaikilla oli yhtä hauskaa kun meillä. Cheers!