Terveisiä Fallkullasta!

Osa Glorian tiimistä on lomalla, mutta mediatiimi paiskii töitä. Tällä kertaa kuvaamme Nuoriasoasiainkeskuksen Fallkullan kotieläintilalle esittelyvideota. Tilan toimintaan kuuluu mm nuorisotyö, navettatyöt, kahvilan ylläpito sekä ryhmien ja perheiden vierailut. Nuoret voivat tulla kesälomansa aikana tilalle hoitamaan eläimiä.

Tiimimmehän on aloittanut videon työstämisen jo paria kuukautta aikaisemmin esituotannon parissa, jossa olemme tehneet aikataulut, kuvalistat, kaluston tarkistuksen ja työnjaon. Kuvaukset alkoivat heti heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Työt ovat edenneet todella hyvin, säät ovat suosineet kuvausryhmäämme ainakin ensimmäisen viikon. Työtä ja kiirettä on kyllä riittänyt ja raitista ulkoilmaa on pieni kuvausryhmämme saanut enemmän kuin tarpeeksi. Olemme tehneet tuttavuutta niin paikan innokkaiden työntekijöiden, kesätyöntekijöiden kuin eläimienkin kanssa.

Tästä seuraava etappi onkin sitten videon jälkityöt, johon kuuluu mm. materiaalin läpikäynti, synkkaaminen, editointi, äänen jälkityöt ja grafiikoiden tekeminen.

Tämä on ollut hyvää vaihtelua Glorian normaalille, sisätiloissa tapahtuvalle työlle. Iso kiitos Fallkullan mahtavalle työporukalle, joista on ollut iso apu meille! Glorian kuvaustiimi kiittää ja kumartaa!

 

Äänittäjä vauhdissa.

Äänittäjä vauhdissa.

Hilpeitä timelapsen kuvaajia.

Hilpeitä timelapsen kuvaajia.

Ruokatauko.

Ruokatauko.

Pienessä kuvausryhmässä pitää kaikilla olla paljon tavaraa kokoajan mukana.

Pienessä kuvausryhmässä pitää kaikilla olla paljon tavaraa kokoajan mukana.

Päästiin kuvaan ehkä vähän liiankin lähelle eläimiä.

Päästiin kuvaan ehkä vähän liiankin lähelle eläimiä.

Kyllä se kamerakin pitää suojata auringolta.

Kyllä se kamerakin pitää suojata auringolta.