Kolmen Suuren Bileet 2015

3 Suuren Bileet ovat Kallion lukion, Torkkeli lukion ja Sibelius lukion järjestämä tapahtuma joka on hyvin suosittu ja paikalle tuli suuri joukko nuoria. Ulkona oli pitkä jono onnellisia ihmisiä jotka odottivat innokkaina sisään pääsyä.

Lavalla esiintyi eri bändejä kaikista kouluista ja meno oli hyvin railakasta. Oli hyvä että muistivat ja jaksoivat tulla aulaan juomaan vettä välillä kaiken riehumisen keskeltä.

kolmen suuren bileet-10

Sali oli aivan täynnä jengiä ja kaikki olivat hyvin mukana kun bändit alottivat.

kolmen suuren bileet-19

Lavan uudet valot toimivat loistavasti mikä näkyy hienosti myös kuvissa.

kolmen suuren bileet-23

kolmen suuren bileet-31

kolmen suuren bileet-38

Bändit vetivät upeasti ja fiilis oli mitä parhain!!

Alla videoituja fiiliksiä bileistä!

 

 

Räpäytystä ja musavideointia!

 

Viime torstaina hyödynnettiin taas Glorian lavaa musiikkivideokuvauksissa. Lavalla on vuosien saatossa videota käynyt kuvailemassa niin Haloo Helsinki kuin tuo Euroviisuissakin mellastanut monsterimme Lordi. Tällä kertaa kyläilemässä kävi räpäyttäjiä Holkkitieltä ja videota tekemässä olivat Stadin Ammattiopiston Mediakylpyläläiset. Glorialaiset olivat teknisenä apuna avaamassa lavataltioinnin tekemistä. Päivän aikana opittiin monikameran saloja ja lopputulos ilmestynee kaikkien näkyville tulevaisuudessa. Kävimme kyselemässä kuvausryhmän Mirandalta ja Lumilta mikä Mediakylpylä on ja miltä monikameratuotannon tekeminen tuntui.

 

Haastateltavina Miranda ja Lumi Mediakylpylästä 

Tämä toimikoon kannustimena kaikille eri tahoille. Kaikkea voidaan täällä tehdä ja kysyminen ei maksa mitään.

 

 

 

 

 

 

Emme malta odottaa lauantaita!

Emme malta tosiaan, sillä lauantaina Glorian lavan valloittaa erikoinen Maria Gasolina! Maria Gasolina on vuonna 2001 perustettu suomalainen yhtye, joka esittää brasilialaista poppia suomeksi. Yhtyeellä on kolme pitkäsoittoa, ”Se jokin” joka kuultiin vuonna 2006, ”Mä olen sun” kuultiin vuonna 2008 ja ”Aina uusi aalto” kuultiin vuonna 2010. Mä olen sun” -levyn singleraita ”Kaipuusamba” valittiin Radio Helsingin kuulijoiden vuoden 2008 kesähitiks! 🙂 Lokakuussa Maria Gasolina lähti valloittaa Brasiliaa keikoillaan ja arvatkaa kuka lähti kaveriksi… Paleface himself!

Sanotaan että mitä suurempi bändi, sitä kaoottisempi on meininki. Pakko sanoa että tämä on miltein täydellinen kokoonpano. Taneli Bruun & hänen tenorisaksofoni, Kalle Jokinen & kitara, Lissu Lehtimaja laulaa jasoittaa trumpettia, Mikko Neimo ylläpitää rytmin  rumpujen puikoissa, Matti Pekonen & hänen basso, Essi Pelkonenilahtaa meidät alttosaksofonilla, Aarne Riikonen piristää  lyömäsoittimilla ja Sanni Verkasalo laulaa ja soittaa huilua. Aikamoinen orkesteri kyseessä siis.

Jos et ole vielä tutustunut Maria Gasolina-yhtyeeseen, käy tsekkaa www.mariagasolina.net ja tule käymään lauantaina Gloriassa. Ovet aukeavat klo:20.00 ja enne Maria Gasolinan esitystä lavalle nousee Sekret Teknik joka tarjoilee yleisölle  tummanpuhuvaa syntetisaattoriseikkailuaan.

Tässä vielä pientä maistiaista tulevasta:

Teddy Afro @gloriahelsinki

What a night!

Lauantaina meillä oli suuri kunnia työskennellä super-suositun Teddy Afron kanssa.  Itä-Afrikan tähdeksi nimetty Teddy Afro yhdistää musiikissaan traditionaalisia ja moderneja etiopialaismelodioita reggaerytmeihin.

Teddy julkaisi ensimmäisen debyyttinsä vuonna 2001, tällä hetkellä hän työskentelee jo viidennen albuuminsa parissa. Teddy on rikkonut Etiopiassa levymyyntiennätyksen ja sitä mukaan esiintyny isoilla stadioneilla ympäri maailmaa.

Teddy Afro painottaa lyriikoissaan peräänkuulutetaan monikulttuurisen maan eri etnisten ryhmien yhteisöllisyyttä ja anteeksiantoa kanssaihmisiä kohtaan sekä saarnataan valtiota riivanneista yhteiskunnallisista epäkohdista, kuten hallinnon korruptiosta.

Illan aikana oli kaksi settiä, pidempi tauko settien välissä antoi yleisölle mahdollisuuden tanssia, seurustella ja hakea lisää kuplivaa.  Tunnelma oli yhtä positiivista kuin musiikkikin. Yleisö viihtyi ja henkilökuntamme viihtyi sitäkin paremmin. Glorian henkilökunta lämpimästi suosittelee osallistua tapahtumaan ensi vuonna.

16

 

Uusi vuosi, uudet valot

Glorian vuosi ponnahtaa vauhdikkaasti käyntiin remonttimeiningeissä, kun salin valoja uusitaan kauan odotettuihin, vähemmän luontoa kuormittaviin ledlamppuihin ja tilaa valmistellaan tuleviin tapahtumiin. Alakerrassa tehdään myös putkiremonttia, jonka suloäänet kuuluvat taivaaseen asti. Mediatiimi on kantanut kortensa kekoon järjestellen piuhoja, siivoillen ja arkistoiden menneitä tapahtumia.

Uudenvuoden kunniaksi työntekijät saivat viimeinkin uudella logolla varustetut nimikyltit. Jee!

Tästä innolla uuteen vuoteen!

IMG_2363 copy

Uudet nimikyltit!

 

photo

Ledien asettelua paikoilleen.